Päätettiin lähteä yhdessä ystäväni Terhin (sekä Indyn että Kasperin) kanssa käymään Turun KV-näyttelyssä. Yövyimme viikonlopun ajan isäni luona Turussa, joka kuuluu jo perinteeseen turun näyttelyn aikana.
Lauantaina Indy pääsi rotukehään Tino Peharin tuomaroitavaksi ja Indy oli ERI/2 ja PU4.
Piipahdimme myös Indyn kanssa junnu kehässä pitkästä aikaa, viime kerta taisi olla Porissa.
Meillä oli hauskaa, pääsin kokeilemaan myös esittää ensimmäistä kertaa espanjavesikoiraa Bonachon Della eli Rumbaa saatuani hänet vaihdossa. Se taisikin mennä sitten hyvin, koska lopulta lauantaina Belgialainen tuomari Myriam Vermeire sijoittikin minut ja Indyn lopulta JH-2:ksi!
Illalla sitten Terhin synttäreiden kunniaksi päätimme yhdessä Tintin, Eskon ja Doriksen kanssa pienesti juhlistaa heidän hotellihuoneessaan, pienenä yllätyksenä hänelle. :-)
Seuraavana päivänä sitten junior handler-kehässä tiukasti tuomaroi Jari-Pekka Kahelin ja mehän päätimme iskeä sinne yhdessä Kasperin kanssa. Itse olin tyytyväinen suoritukseen, mutta se ei kuitenkaan riittänyt jatkopaikkaan. Kehästä päästyä sitten matkamme jatkui Terhin kanssa junalla kohti Helsingin suuntaan ja kotiin.
31.1.2008
2.1.2008
1.1. Uusi vuosi, uudet kujeet!
Mikä mahtava vuosi 2007 olikaan!
Vuosi -07 oli mielestäni aika hiljainen vuosi, intoni näyttelyihin sun muihin koiratouhuihin hieman lopahti alkuvuonna ja kesällä, mutta into lähti sitten taas käyntiin syksyn paikkeilla, tajuttuani kuinka vähän aikaa onkaa enään jäljellä. Tulen nimittäin täysikäiseksi vuoden päästä tammikuussa ja jo sinä vuonna junnu-urani on sitten lopulta ohi. mutta kuitenkin, mitä kaikkea siis kävikään vuonna 2007!
Meille tuli uutta perheenlisäystä, ihme ja kumma. Perheeseemme nimittäin liittyi huhtikuussa Int, Fin, Est, Lv Ch EstW-05 EstJW-05 Soltar's Honkytonk Twist, kutsumanimeltään Indy. Indy on syntynyt vuonna 2004, joten hän oli täyttänyt melkein 3 vuotta tultuaan perheeseemme. Edellisen omistajan kuoltua Edin kasvattaja kysyi meiltä kiinnostaisiko meitä ottaa Indy perheeseemme ja päätimme sitten yhteistuumin ottaa se pienelle koeajalle, katsoen miten pärjäisimme kolmen koiran kanssa ja miten Edi ja Kasper hyväksyisivät hänet perheeseemme. Tai kunnes toinen koti löytyisi, mutta pieni koeaika taisikin muuttua lopulta lopulliseksi. Indy löysi meiltä kodin. Jo parin viikon kuluttua Indy oli kuin olisi asunut jo koko ikänsä meillä ja kuukauden kuluttua koeajan loputtua emme todellakaan olisi voineet lupua hänestä. Hän oli yksi osa jo meidän perhettä.
Viime vuonna tuli kierrettyä noin 18 näyttelyssä (kaikki Suomesta), 7 sijoituista (kerran päivän parhaan-voitto, 2x2-sijoituksia, 3x5-sijoituksia ja 1x3-sijoitus) plus 5:ssä kilpailussa olen päässyt jatkoon (niin 20:nnen kuin 8 parhaan jatkoonkin). Päällimmäisinä mieleeni tulevat Tampereen molempien päivien kisat (en ole koskaan ollut niin tyytyväinen suorituksiini kuin silloin ja sain postiivista kommenttia niin tuomareilta kuin kehän reunoilla olevilta). Mielessä on myös Lahden lokakuun näyttely, jossa molempina päivinä irtosi sijoitus (lauantaina Edin kanssa 5.sija ja sunnuntaina Kasperin kanssa 5.sija) ja samalla tavallisen kilpailun jälkeen menestys pohjoismaiden joukkuehaku-kilpailussa. Ah, niin paljon uusia hienoja kokemuksia!
Ja niin tietysti, kolmas osakilpailuvoittoni, jonka tosiaan lunastin Jyväskylässä. Suomen toisiksi suurimmassa koiranäyttelyssä (messarin jälkeen). Voin siis olla vaan iloinen voitostani! Sekä tietysti myös vuoden loppuhuipennos, itse messari ja SM-finaali.
Ja nyt vain kun on minun viimeinen vuosikin junior handler-kilpailuissa meneillään, toivon että tämä vuosi tuo uusia kujeita ja onnea tulevissa kilpailuissa!
hymyillään kun tavataan,
sydämellisin terveisin Noora
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



