Tietoa minusta - Information for me

Espoolainen 23-vuotias liiketalouden koulutusohjelman opiskelija (kansainvälinen kauppa ja markkinointi), joka kirjoittelee elämästään Hongkongissa ja vaihto-opiskelusta The Hongkong Polytechnic University-nimisessä yliopistossa. ----------------------------------------------------------- Finnish girl in Hongkong writing her life and her exchange year (spring 2015)

27.8.2008

Hämeenlinna INT. 23-24.8.08

La: rotukehä ja junnut. Indy oli PU4 ja Soltar's ROP-kasvattaja. Pääsi myös kerran isossa kehässä jatkoon mutta ei sitten sijoituspaikalle kuitenkaan.
Junnuissa kisailin Indyn kanssa, hienosti meni ja päästiinkin noin 15 parh. joukkoon, jossa vaihdatimmekin koiria sitten. Vaihdossa sain Tiian esitettävän englanninsetterin. Onneksi tuomari ei kuitenkaan ottanut jatkoon, koska huomasin itsekin mokaukseni. Tuomarina toimi Laura Kukkola.


Soltar's BOB breeder group

Su: oli pelkät junnut. Pääsin taas kisaamaan aina yhtä hurmaavan Topy-sedän kanssa. Tuomarina toimi Laura Lehdistö, joka sijoittikin meidät 3:ksi SM-osakilpailussa. Tuomarin mukavat kommentit siitä, että ei uskoisi koiran olevan lainakoira ja että yhteistyö on niin upeaa katsottavaa, piristi minua kyllä positiivisesti! Kiitokset taas Tintille ja Terhille sedän lainasta.


me and Topy > 3rd!

Lähdin sen jälkeen sitten yhdessä siskoni ja hänen poikaystävänsä kanssa hakemaan Indyä Pieksämäeltä, missä se oli rotukehässä Saanan ja Katin kanssa. Hienosti siellä oli nähtävästi mennyt, ja ehdin itsekin viime tingassa isoon kehään kasvattajaryhmään. Sijoituimmekin hienosti BIS-1! Wuhhuu!

17.8.2008

Kouvola plus Heinola 16-17.8.08

Kouvolassa:
koko päivä meni rotukehässä, emme edes ehtineet junnuissa käymään, mutta rotukehän menestys korvasi sen!!

Edimme (soltar's Neverending) nimittäin valioitui viimein! Hän oli PU1, sert plus VSP!!
Omassa trimmissäni vielä. Ei voi olla muuta kuin iloinen - viimein se kävi!

Heinolassa:
eilisen jälkeen päätimme äitini kanssa nyt kehien mentyä taas päällekkäin että nyt on junnujen vuoro. Ja ehkä hyvä että teimmekin niin, kisasin nimittäin Edin kanssa ja olimme 5. Tuomarina toimi Sampo Miettinen.

15.8.2008

Super summer show in Hki 9-10.8.08


Nemo BOB (Soltar's Hardwood Stomp) and Dita BOS (Soltar's Beautiful Stranger)


Soltar's BOB breeder group (© Janneke von Wendt)

Monet varmaan ihmettelevät miksei Jukkaa näy kuvissa. Yllätysyllätys, hänelle oli järjestetty tuoksi päiväksi polttarit joten Jukka vietti hauskaa sitten muualla kuin koiranäyttelyssä!

Me tytöt pidimme lippua yllä sitten keskenämme kehässä. Esitin Ditaa, joka oli VSP lopulta, ja Indyä joka sijoittui PU2:seksi.

Kiitokset avusta Hannalle, vara-gogogirlsille!





me and Bichon Frisé Jitterbop Copy Cat "Väinö" in junior handling > 1st and Bis-1 !! the judge Colin Smith






Käväisin myös junnuissa, pitkästä aikaa vanhan tutun Väinön (Jitterbop Copy Cat) kanssa. Suoritus oli hyvä, mutta hämmästykseksi kuitenkin, mitä en odottanut (ilmeet kertoivat myös sen), päädyimme lopulta 1/1.! Tuomarina toimi Colin Smith

Loppuillaksi saimme vieraan kotiimme; Saimi the italiaanon. Jukan juhliessa polttareita Janneke pyysi että ottaisimme Saimin meille ja veisimme sen seuraavana päivänä kehään, niin mitäs siinä kieltäytyä! Passasi minulle mainiosti :D


Soltar's Beyond Belief > BOB

Joten! Seuraavana päivänä, esitin Saimia rotukehässä, joka oli lopulta ROP.
Saimin kehän jälkeen siirryin taas junnukehän puolelle, yhdessä taas Väinön kanssa. Eilisen hienon päivän jälkeen en odottanut mitään, mutta pääsimme sieltä hienosti 3:ksi!
Kiitos kauhiasti Elina eli Bellu, Väinön lainasta ja avusta!!


Bichon frisé Jitterbop Copy Cat and I

Indy pääsi myös junnukehään! Hanna päätti ottaa riskin ja kokeilla kilpailla ensimmäistä kertaa puudelini kanssa. He pääsivätkin hienosti jatkoon, mutta eivät harmi vain sijoille saakka. Harmi Hanna, mutta ainakin tiedän ketä voin pyytää esittämään puudeleita kun tarviin apua:)!!


my friend Hanna Lemmetti and Indy